*

Portsarin poika

Tulimeren aalloilta uutta vuotta käyntiin

  • Tulimeri 2017 risteilyllä oli aikaa hurtille huumorille
    Tulimeri 2017 risteilyllä oli aikaa hurtille huumorille

Nyt on taas hengähdetty alkuvuosi ja vuoden ensimmäinen tapahtumakin on käsillä, viikonloppuna kokoontuu moottoripyörä harrastajat messukeskukseen ja sinnehän sitä lauantaiksi töiden merkeissä varmistamaan että kaikille tulee mieluinen tapahtuma sen mitä yksinäinen taistelija pystyy tekemään.

Kesän tapahtumia alkaa tippuilemaan pikkuhiljaa ja ensimmäiset buukaukset on jo tehty. Stadikan remppa vaikuttaa vieläkin helsingisssä järjestettäviin tapahtumiin mutta onhan Tampereella ja Hämeenlinnassa tilaa tapahtumille, mielekiintoista nähdä alkaako Malmin lentokenttä nostamaan päätään tapahtumien järjestämispaikkana, aika näyttää sen.

Alkuvuoden kohokohta oli Tulimeri risteily jossa palokuntahenkiset kokoontui taas viettämään lupsakkaa aikaa vanhojen tuttujen kanssa ja ainahan uusiakin tuttavia tarttuu mukaan elämään.

Lohtajan suurleiri 2018 oli tälläkin risteilyllä kaikkien huulilla, Leiri kokoaa tuhansia palokuntalaisia suomesta ja ulkomailta suorittamaan erinlaisia koulutuksia sekä verkostoitumaan.

Leirin koisivut http://www.lohtaja2018.fi/

Näillä sanoilla lähdetään kohti vuotta 2017

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Tämän blogin suosituimmat

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset